Seisoin ratikassa matkalla keskustaan, oli ihan melkein täpötäyttä. Jouduin itsekin pariin otteeseen siirtämään naapurin kyynärpään pois nenästäni. Cathédrale Vieille Villen pysäkiltä täyteen vaunuun tunki kaksi äitiä lapsineen, varsin ronskin ottein. Toinen oli pieni, kalvakka vaaleaverikkö. Toinen taas kookas ja tummatukkainen.
Tuskin olivat ehtineet sisään sulkeutuvan oven edestä, kun rähinä alkoi. Olivat vahvasti eri mieltä siitä, oliko heidän lapsilla riittävästi tilaa. Sanasota jatkui ja desibelit nousivat; täytyy Loiria mukaillen todeta, että ”kyllä lähtee paljon melua pienestäkin ihmisestä”. Vaan ei pärjännyt vaaleaverikkö alkuunkaan isokokoiselle ja kovaääniselle vastustajalle: tämä huusi naama punaisena (onko edes mahdollista, muuten kuin kuvaannollisesti?) suoraa huutoa ja voittikin tämän huutokaupan!
Vaan mitäpä tekivät muut matkustajat! Hetken kisaa seurattuaan he puhkesivat laulamaan: ”Jingle bells, Jingle bells, Jingle all the way…”
Se laukaisi tilanteen yleiseen hymyilyyn. Ja olin jopa huomaavina, että massiivinen tumma “emoleijonakin” hieman nolostui. En ole varma, saattoi vain johtua positiivisesta asenteestani…
Lisää kommentti