Observoidaan

Asuntomme ikkunaan näkyy kaukana horisontissa valkoisena hohtava observatorio; sehän olisi oiva vierailukohde! Kohteen ranskankielisiltä kotisivuilta selvisi, että paikka on yleisölle avoinna keskiviikkoisin ja viikonloppuisin kohtuulliseen 6€ hintaan per nenä.

Tiesimme jo etukäteen, että opastettu kierros tulisi kestämään kaksi tuntia ja kävelymatkaa kertyisi noin kaksi kilometriä; tosin korkeuseroakin on 80 metriä, joka vastaa asuintalon 30 kerrosta! Odotettavissa oli siis varsin hikinen homma lämpimässä säässä…

Ennen kierroksen alkua juttelimme keskenämme, jolloin opas, viehättävä ranskatar, tuli kysymään meiltä, oletteko te suomalaisia? Hänellä oli suomalaisia ystäviä täällä ja siksi hän tunnisti kielemme ja aksenttimme.

Aloitimme lyhyellä perusinfolla, jonka jälkeen lähdimme nousemaan varsin jyrkkää (16 – 18 astetta) tietä ylöspäin pysähtyen vähän väliä jonkun rakennuksen eteen – ja oppaan selostus jatkui…

Pääsimme viimein ylös varsinaisen observatorion luo ja siirryimme “lyhyen” esipuheen jälkeen rakennuksen sisään. Tiesittekö muuten, että observatoriot ovat varsin kylmiä paikkoja. Oppaan selostus jatkui eloisana, mutta itse en ymmärtänyt siitä kuin yksittäisiä sanoja, kuten terre, maa. Kun sitten päästiin kohtaan, jossa kuuleman mukaan käsiteltiin teleskoopin pituuden suhdetta linssi halkaisijaan, pieni seurueemme nousi vaivihkaa ja siirtyi ulko-ovea kohti. Opas tuli peräämme ja kysyi, miksi lähdemme kesken esityksen; vastasin hänelle valkoisella hätävalheella, että nousun jälkeen hikisinä meille tuli hieman kylmä. Tähän opas totesi suureen ääneen, että “mitä, suomalaisia – ja palelevat!”

Todellinen syy oli tietenkin se, että esityksen seuraaminen oli paikoin hankalaa jopa ranskankielen taitoiselle vaimolleni, jolla oli sentään useamman vuoden kielen opiskelut takanaan, minusta nyt tietysti puhumattakaan! Me suomalaiset kun olemme tottuneet siihen, että vähänkin merkittävämmässä turistikohteessa kävijöille jaetaan kuulokkeet ja selostusta voi seurata suomen lisäksi vähintään viidellä kielellä. Tämä oli “ah, niin ranskalaista…”

Lintsasimme loput “luennot” ja palasimme takaisin autollemme. Joka tapauksessa päivän askeltavoitteemme tulivat täyteen, tosin harvoin näin mäkipainotteisella tavalla.