Kahdet jäljet hiekassa

En ota uutta koiraa – en enää, luopuminen on niin kovaa. Näin ajattelin neljä vuotta sitten marraskuussa Suomessa, kun olin saattanut jo toisen rakkaan vanhuksen koirien paratiisiin.

Viikot kuluivat uudessa maassa. Ihmettelin, että mikä minua vaivaa. En ollut yksinäinen, vaikka en vielä tuntenutkaan ketään. Kaipasin kuitenkin jotain, ja huomasin ottavani jatkuvasti kuvia rannalla kävelevistä ihmisistä, joilla oli koiria. He olivat kaikki mielestäni onnellisen näköisiä. 

Katselin jalanjälkiä hiekassa. Koiran ja ihmisen jalanjälkiä vierekkäin. Annoin periksi ja liityin French Riviera Animals -yhdistyksen Facebook -ryhmään. Ilmoittauduin sijaisemoksi eli hoitamaan väliaikaisesti koiria, kunnes ne löytävät varsinaisen adoptiokodin.

Minulla on aina ollut eläimiä.

Kuva: © Annamari Lammassaari

 Lapsuuden kodissamme oli koira 14 vuotta, ihana Kippari -niminen beagle. Kun se kuoli, tuntui että vasta nyt lapsuus jäi kokonaan taakse. Olin yli 20-vuotias. Omassa perheessäni on ollut kissoja, koiria, pienoishamsteri ja hevonen. 

French Riviera Animals on englanninkielinen yhdistysmuotoinen eläinsuojeluorganisaatio, jonka toiminta on esimerkillistä. Vähitellen huomasin olevani pienen sekarotuisen pennun “yhteishuoltaja” sen sijoituskodissa. Sattumoisin suomalainen nainen ja vielä aivan kävelymatkan päässä Juan les Pinsissä oli saanut kaksi pentua hoitoonsa kunnes ne ovat luovutusiässä. Sain tärkeän ystävän siinä sivussa!

Kumpikin meistä adoptoi pennun – tietenkin! Pieni Liina -koira tuli elämääni kuin varkain. Se oli tomera Jack Russelin ja partacollien sekoitus, vuorilla syntynyt pörröinen ja selväjärkinen terve tyttökoira. Seuraavat 15 vuotta on sitouduttu taas olemaan koiraperheellinen ja se tuntui oikealta.

Liina sulatti jo ennestään koirapehmeän sydämeni. Adoptioprosessi oli haastava ja sisälsi mm. kotitarkastuksen / Kuva: © Annamari Lammassaari

Liinan ensimmäinen nimi oli Dita, mutta pentu tuntui enemmän suomalaiselta reippaalta tytöltä, joten nimi meni vaihtoon. Liina oli yksi seitsemästä pennusta, jotka syntyvät vuorilla tammikuun alussa. Omistaja halusi päästää pentueen päiviltä, mutta eläinsuojeluyhdistys kuuli asiasta ja sai taivuteltua omistajan muuttamaan mielensä. Kahden viikon vanhoina neljä tyttöpentua saatiin pelastettua ja ne  siirtyivät eläinsuojeluyhdistyksen työntekijän kotihoitoon tutitettavaksi parin tunnin välein moneksi viikoksi. Kun pennut oppivat itse syömään noin kuukauden ikäisenä, ne saivat sijaiskodit adoptioprosessia odotellessa.

Adoptointi ei ollut Ranskassa mitenkään läpihuutojuttu. Kirjallinen selvitys ja tupatarkastus, sekä pennun kulujen maksu, tarkka ruokintaseuranta ja sterilointilupaus oli allekirjoitettava, ennen kuin pentu tuli adoptiokotiin. Jotkut järjestöt eivät anna koiria lapsiperheisiin tai yli neljän tunnin työpäivää tekeville ehdokkaille. Moni adoptiota haluava joutuu pettymään ja tuntemaan kelpaamattomuutta. Kommunikaatio yhdistyksen työntekijöiden kanssa oli suoraan sanoen aika kulmikasta. Mutta toisaalta, he tekevät aivan valtavan työn yhden koiran hengen eteen, joten heillä on täysi oikeus myös asettaa kriteerejään ja yrittää kaikin tavoin varmistaa koiran pysymisen adoptiokodissa. Adoptiokoirien palautuksia esiintyy järjestöjen sivuilla koko ajan.

Rivieran rannat ovat maagisia. Meidän kohdalla se tarkoittaa kilometrikaupalla pehmeää hiekkapohjaa / Kuva: © Annamari Lammassaari

Arki Liinan kanssa sujui hyvin ja pentu oli valloittava. Sosiaalistin sen heti kaikkeen mahdolliseen ja kuljimme bussien ja junien kyydissä. Koira pääsee Ranskassa kahviloihin ja ravintoloihin sekä kauppoihin ruokakauppoja lukuun ottamatta. Liina osallistui myös viiden kuukauden vanhana Cannesissa Marriott -hotellissa pidettävään Kiina-seminaariin emännän tuolin alla, kuunteli hiljaa Kiina-oopperaa ja napsi tyytyväisenä ihan vahingossa emännältä pudonneita cocktail-paloja.

Ilman Etelä-Ranskan ystävällistä koirakulttuuria ja ilmastoa olisin tuskin tähän elämänvaiheeseen harkinnutkaan uutta koiraa. Asuntoni valitsen jatkossakin niin, että Liina pääsee suoraan ulos ja emäntä kahvikupin kanssa puun alle. Mieluummin omalla oliivifarmilla sitten joskus.

Tutustu Annamariin paremmin >> tästä

Annamari

Annamari

Annamari on toimittaja ja pitkän linjan kansainvälisen viestinnän johtamisen ammattilainen.

Kirjoita arvostelu

  • Ei vielä kommentteja
  • Lisää kommentti

    Tilaa Ranskan Rivieran parhaat vinkit sähköpostiisi!

    Emme spämmää ja pidämme hyvää huolta tietoturvastasi. Lue Riviera This Week tietosuojaseloste. Voit halutessasi lopettaa uutiskirjeen tilauksen milloin tahansa.

    Tuoreimmat postaukset