Aikamatkailun uusi käsikirjoitus

ILTM – International Luxury Travel Market luksusmatkailun messut järjestettiin Cannesin festivaalirakennuksessa 5.- 8.12.2022. Mukana oli 12 eri kategoriaa pienistä boutique-hotelleista ja ekoturismikohteista aina kansallisiin matkailuorganisaatioihin. 

Tapahtumassa julkistettiin maailman vauraimpien matkailijoiden uudet odotukset. Tuoreen Buzz vs. Reality, decoding the Luxury Travel Consumer´s Mindset -tutkimuksen mukaan luksusmatkailutoimijoilla on nyt aihetta optimismiin, vaikka pandemiavuosien vaikutus ja maailmantilanteen epävakaus jatkuvatkin. American Express Travel teetti vauraisiin kohderyhmiin erikoistuneella Altiant -tutkimuslaitoksella tutkimuksen, jonka tuoreet tulokset lupaavat hyviä aikoja erityisesti matkailun neuvonantajille ja agenteille, sillä epävarmuuden kasvaessa nyt halutaan panostaa hyvään ennakkosuunnitteluun.

ILTM Cannes luksusmatkailun messut 5.-8.12.2022 / Kuva: © Jeanne Ihander

Tutkimus tehtiin 14 eri maan kaikkein varakkaimman väestönosan keskuudessa. Siihen osallistui yhteensä 1200 henkilöä ja se toteutettiin vuoden 2022 toisella puoliskolla. Vastaajista 53% oli miehiä ja 47% naisia. Iältään 51% oli alle 45-vuotiaita ja 49% yli 45-vuotiaita.  

Ajan arvostus ja merkityksellisyys nousevat

Yksityisyyden vaatimus on tutkimuksen mukaan vähenemässä ja nyt HNW -asiakkaat (high net worth) haluavat viipyä pidempään ja eläytyä paikalliseen tunnelmaan. Matkoilta halutaan myös hitaampaa tahtia aktiviteeteista toiseen hyppimisen sijaan. Matkailijat haluavat oppia tuntemaan kohteen ja sen alueen ihmiset. Ajalta halutaan merkityksellisyyttä ja täyttymystä.

Arvostus yhteisöllisyyttä ja läheisten kanssa vietettyä laatuaikaa kohtaan on vastaajien pääosan mielestä kaikkein tärkeintä epävarmassa maailmassa. Menetetty aika halutaan elää uudestaan ja kohteessa halutaan kokea enemmän, sillä koskaan ei tiedä voiko palata. Tutkimuksen toteuttaja Altiant kutsuu tätä uutta suuntausta jopa eräänlaiseksi kostomatkailuksi (revenge-travel), jossa menetetty aika halutaan saada takaisin. Vastaajista 60% haluaa tilata matkansa etukäteen ja kaikilla tutkimuksen osa-alueilla näkyy Altiantin mukaan tahto kuluttaa enemmän rahaa kaikilla luksusmatkailun osa-alueella tulevaisuudessa.

ILTM - International Luxury Travel Market toi paikalle noin 1860 matkailualan konsulttia / Kuva: © Jeanne Ihander

Kansainvälinen matkailu voittaa paikallismatkailun

Paikallismatkailun sijaan halutaan lähteä jälleen kauemmaksi ja muihin kuin kotimaan kohteisiin. Nyt bucket -listalle on lisätty uusia ja outojakin toiveita ja kohteita. Rahaa ollaan valmiita kuluttamaan paikan päällä enemmän. Luonto- ja ympäristötietoisuus on kasvanut ja huoli maapallon tilasta on vahvistunut. Ekomatkailusta ollaan valmiita maksamaan jopa 20 % kalliimmin. Perinteinen luksus ei katoa kuitenkaan mihinkään, vaan yhtä lailla halutaan enemmän 5 tähden hotelleja ja kaikkea luksusta koko kirjossaan. Mutta eskapismi ja uusien ja outojenkin elämysten nälkä vain kasvaa pandemian jälkeisinä vuosina. Erään vastaajan sanoin: “Haluan enemmän vapaata aikaa ja enemmän luksusta elämääni”.

ILTM Cannes -tapahtuman käytävillä oli kuhinaa, kun osallistujat kiirehtivät sovittuihin matchmaking-tapaamisiin / Kuva: © Jeanne Ihander

Alan suurin haaste on koulutuskuilu

Luksusta ei voi tarjota ilman ihmistä. Ala kärsii ILTM Cannesin avajaispuheenvuorojen perusteella vakavasta työvoimapulasta. Koulutettua väkeä ei ole tarpeeksi tarjolla luksuselämysten tarjontaan. Tärkeintä ei olekaan kaunein hotellihuone, unohtumaton illallinen tai satumainen päiväretki, vaan ihmiset. Ei riitä, että kohteen johto on huippukoulutettua ja osa oman ammattinsa moitteettomasti. Nyt tulee olla lisäksi hyvä kouluttaja ja koutsi, jotta työntekijät oppivat tarvittavat valmiudet kohtaamaan asiakas.

Yhtälö vaikuttaa lähes saavuttamattomalta. Tutkimus povaa yhä vaativimpia asiakkaita ja piteneviä merkitysketjuja sekä asiakaspalvelun saumatonta sujumista pitenevän oleskelun aikana. Huipputason matkailukonsulteille ja -agenteille on tarjolla kasvavat markkinat, sillä suunnitteluun panostetaan taas. Jopa 65 % kertoi aikovansa käyttää suunnittelijaa tuleviin matkoihin. Haasteena on jalkauttaa suunnittelemat yksityiskohtineen kohteen henkilökunnalle, joiden tehtävänä on ripottaa taikapölyä jokaiseen kohtaamiseen. Ultraluksuspalvelu on joko mustaa tai valkoista, huonoa tai hyvää ja se on ihmisen tuottamaa.

Kämp Collection Hotels myyntipäällikkö Laura Heikkilä kertoi uudesta bleisure -matkailu ilmiöstä / Kuva: © Annamari Lammassaari

Kämp Collection Hotels myyntipäällikkö Laura Heikkilä vahvistaa trendien näkyvän osin jo päivittäisessä työssä.
– Useamman sukupolven yhteiset matkat ovat selvästi lisääntyneet ja hotellien täytyy esimerkiksi pystyä yhdistämään huoneita yhdeksi suureksi kokonaisuudeksi. Meillä on myös kasvanut uusien asiakasryhmien määrä. Esimerkiksi intialaiset luksusmatkailijat ovat lisääntyneet. Lisäksi uutena ilmiönä on tullut bleisure -matkailu, jossa työmatkalaiset liittävät pitkän viikonlopun matkaansa. Ilmassa on vielä paljon epävarmuustekijöitä, mutta kaikkein varakkaimpien kohdalla ne eivät vaikuta yöpymisiä vähentävästi, Heikkilä toteaa. Yöpymiset varataan myös hyvin lyhyellä varoitusajalla ja asiakkaat ovat valmiita maksamaan silloin korkeamman hinnan.

Arctic Signaturen toimitusjohtaja Ari Siivikon mukaan Lapin elämyksiä voidaan viedä maailmalle / Kuva: © Annamari Lammassaari

Suomalaisen Arctic Signaturen toimitusjohtajan Ari Siivikon mukaan 99,9% yhtiön kaikesta ohjelmasta on räätälöityä. Hänenkin yhtiönsä asiakkaat ovat pidentäneet matkojen pituutta ja viipyvät mielellään pienemmällä alueella. Matkaelämys ei myöskään tapahdu pelkästään Lapin alueella, vaan Lappi tai joku sen elämyksistä voidaan tuoda vaikka Lontooseen, jos asiakas niin toivoo ennen matkaa. – Kyseessä on aina kokonaiselämys, jonka jokainen yksityiskohta on tarkkaan rakennettu, Ari Siivikko kertoo.

62° NORD -hotelliketjun myyntijohtaja Silje Skarbo kertoo perheyhtiön panostavan henkilökunnan kouluttamiseen / Kuva: © Annamari Lammassaari

– Meillä kaikki on räätälöityä, korostaa norjalaisen 62° NORD -hotelliketjun myyntijohtaja Silje Skarbo. Heilläkin on huomattu monisukupolviset ryhmät. -Rakennamme eri-ikäisille perheenjäsenille samalle päivälle erilaista ohjelmaa, sillä ehkä isovanhemmat haluavat viettää osan päivästä eri tavalla kuin alle kymmenvuotiaat lapset. Lisäksi huomioimme lasten vanhemmille yksityistä ohjelmaa. Silja Skarbo kertoo, että parhaimmat palautteet koskevat nimenomaan heidän henkilöstöään. Pienestä 32 0000 asukkaan kaupungista rekrytoidaan työntekijöitä, jotka saavat perheyhtiöltä koulutusta. Kaikki kohtaamiset asiakkaiden kanssa harjoitellaan huolellisesti, koska kokonaiselämyksen onnistuminen on ihmisistä kiinni.

Annamari Lammassaari

Annamari Lammassaari

Annamari on toimittaja ja pitkän linjan kansainvälisen viestinnän johtamisen ammattilainen.

Kirjoita arvostelu

  • Ei vielä kommentteja
  • Lisää kommentti

    Tilaa Ranskan Rivieran parhaat vinkit sähköpostiisi!

    Emme spämmää ja pidämme hyvää huolta tietoturvastasi. Lue Riviera This Week tietosuojaseloste. Voit halutessasi lopettaa uutiskirjeen tilauksen milloin tahansa.

    Tuoreimmat postaukset