30 vuotta ruokakulttuuria Hippodromilla

Cagnes-sur-Merin valtavan Hippodromin alueella ei tuoksu tänään hevonen. Ne olisivat todella kummissaan, ja varmasti pelkäisivätkin tätä puheensorinaa, viinin maistelulasien kilahtelua ja veitsen välähdystä härkämakkaran kyljessä. Monet kävijät olivat varustautuneet aiempien vuosien tapaan vetokärryillä ja suurilla kasseilla. Onneksi joulukoristelut puuttuivat vielä täysin, vaikka varmasti moni herkku päätyikin joululahjakoreihin ja jouluiseen juhlapöytään.

Salon du Palais Gourmand -tapahtuma Cagnes-Sur-Merin Hyppodromilla 10-14.11.2022 järjestetään jo 30. kerran. Paikalle odotetaan järjestäjän mukaan yhteensä noin 35 000 kävijää. Yli 250 tuottajaa eri puolilta Ranskaa täyttivät parhailla tuotteillaan alueelle pystytetyn valtavan teltan. Monet herkkusuut nauttivat myös lounasta ravintolateltoilla ja erityisesti ostereilla oli kova kysyntä. 

Jo ensimmäisen päivän alkutunteina käytävät kuhisivat tottuneita kävijöitä, joilla tuntui olevan selvä päämäärä / Kuva: © Annamari Lammassaari

Kävijöitä virtasi jatkuvasti sisään ja ulos lämpimän syyssään suosiessa tapahtumaa. Viini- ja ruokatuottajat esittelivät iloisesti omia tuotteitaan ja erikoisherkkujaan. Mausteteelaatuja esittelevä ständi kutsui huumaavalla tuoksullaan ja vieressä pöydässä houkutteli vuoden sesongin mukainen herkku, kastanjaleipä.

 

Domaine de la Source on esitteen mukaan yksi Ranskan vanhimmista (1941)  ja pienimmistä viinitarhoista, jolla on Apellation d´Origine Contrôlée AOC-luokitus. Rivieran poikkeuksellinen maaperä ja ilmasto ovat tehnyt Bellet -viineistä arvostettuja.

Viinitilalla on avoimien ovien lauantaina 19. ja sunnuntaina 20.11. klo 10-18. Luvassa on viininmaistatusta, suoramyyntiä, yrityslahjakoreja sekä ruokaa. Normaalisti paikka on auki maanantaista lauantaihin klo 10-19, mutta sunnuntaisin yleensä vain sopimuksesta.

Lisätietoa löydät tästä: www.domainedelasource.fr

Kuva: © Annamari Lammassaari

Musée Escoffier de l’Art Culinaire on Ranskan ainoa kulinaarisen taiteen museo. Kyseessä on kuuluisan Auguste Escoffierin (1846-1935) synnyintalo Villeneuve-Loubet´ssa. Häntä kutsutaan kuninkaiden chefiksi ja cheffien kuninkaaksi, koska hänen kerrotaan modernisoineen ranskalaisen keittotaidon ja käynnistäneen sen kansainvälisen tunnettuuden.

Museon viestintäpäällikkö lupasi ystävällisesti järjestää pienelle joukolle kivan esittelyn. Ehkä Riviera This Week toimitus voisi koota pienen ryhmän vierailulle – kiinnostaisiko sinua tulla mukaan? Voit jättää meille viestin artikkelin alle kommentteihin.

Museon aukioloajat kannattaa tarkistaa tästä: www.musee-escoffier.com  

Kuva © Annamari Lammassaari

Toimituksemme ilahtui myös Rivieran Esterellin vuoriston omasta hunajan tuottajasta. L´Abeille de L´Estérellin herkullinen laventelihunaja on tänä vuonna palkittu maataloustuottajien kultaisella mitalilla. 

Lisätietoa tästä tuoksuvan herkun pientuottajasta löydät: https://labeilledelesterel.com/

Kuva © Annamari Lammassaari

Suomalaisittain etsimme kahvipaikkaa ja eräs teltta lähellä uloskäyntiä oli onneksemme hyväksynyt kahvinkin juomavalikoimaansa. Siellä tapasimme myös tällä kertaa suomalais-ruotsalaisen pariskunnan. Anna-Maija Kylmälä-Saros ja Georg Saros olivat hekin löytäneet Hippodromin Gourmet-tapahtuman ja valinneet reppuunsa mm. tuoksuvia teesekoituksia ja artisan-leipää. Heille ranskalainen ruokakulttuuri ja sen hienot raaka-aineet ovat tulleet tutuksi yli kymmenen vuoden aikana, joina heillä on ollut kakkoskoti Nizzan kauniilla kukkulalla.

– Anna-Maija tekee vain hyvää ruokaa, kertoo Georg nauraen. Hänellä on hyvät oltavat, sillä hänen vaimonsa on kiinnostunut kokeilemaan ja luomaan uusia reseptejä sekä ranskalaisessa keittiössään, että Tyresön kodin romanttisessa keittiössä Ruotsissa.

Anne-Maija Kylmälä-Saros ja Georg Saros valitsivat reppuunsa mm. tuoksuvia teesekoituksia ja artisan-leipää. Heille Hippodromin ruokamessut ovat yksi kauden mukavimmista tapahtumista Rivieralla / Kuva © Annamari Lammassaari

Toimitus palaa tapahtumapaikalle vielä hevosurheilun merkeissä myöhemmin. Hippodromilla pidetään myös kansainvälisen tason koulu- ja esteratsastuskilpailuja. Tästä linkistä voit tutustua hevoskilpailutoimintaan ja keskuksen palveluihin paremmin:

https://hippodrome-cotedazur.fr/site/

Annamari

Annamari

Annamari on toimittaja ja pitkän linjan kansainvälisen viestinnän johtamisen ammattilainen.

Kirjoita arvostelu

  • Jeanne
    16.11.2022 at 16:54

    Kiitos ruokavinkeistä!

  • Tuula
    16.11.2022 at 17:24

    Mielelläni lähtisin museokäynnille, jos esim. ensi keväänä järjestettäisiin.

Lisää kommentti

Tilaa Ranskan Rivieran parhaat vinkit sähköpostiisi!

Emme spämmää ja pidämme hyvää huolta tietoturvastasi. Lue Riviera This Week tietosuojaseloste. Voit halutessasi lopettaa uutiskirjeen tilauksen milloin tahansa.

Tuoreimmat postaukset